Es Liceu

Hola!
Viikot ovat kuluneet äkkiä ja nyt on enää 2 pv jäljellä, Turistin elämämme vaihtui nopeasti tavalliseksi arjeksi kun molemmat pääsivät työn touhuun. Itse aloitin työharjoittelun koulussa nimeltä Es Liceu. Aloitin 3-vuotiaiden ryhmässä ja nopeasti ne ihanat ruskesilmäiset ja kiharahiuksiset lapset sulattivat sydämeni. 


Suomalainen ja Espanjalainen koulu eroavat siten että suomessa lapset menevät ensin päiväkotiin ja esikouluun, kun taas Espanjassa lapset menevät kouluun 3-vuotiaina. Espanjalainen koulu ei kuitenkaan eroa kauheasti suomalaisesta päiväkodista koska esim. oppitunnit toteutetaan suurimmaksi osaksi leikkien, päivärytmi ei myöskään ole kauhean erilainen suomeen verrattuna, ensin aloitetaan aamulla leikkimällä, sitten mennään oppitunneille joissa on mm. englantia, askartelua, laulamista ja leikkimistä,tämän jälkeen mennään ulos noin 1h 30 min, jonka jälkeen on oppitunti, joka on yleensä toisen opettajan pitämä, mielestäni koulun oma puutarha, jossa lapset kavattivat vihanneksia oli aivan mahtava, noin klo 12.45 lapset nauttivat lounaan, mikä oli mielestäni täysin erilainen kuin suomessa, esin syötiin esim. pasta-annos, jonka jälkeen oli esim. salaattia ja kanaa ja vielä jälkiruuaksi hedelmä tai rahka. Myös Espanjalainen kulttuuri tuli esille ruokailussa jossa lasten meteli taso oli välillä todella kova ja välillä ruokailu meni myös leikkimiseksi, jos vertaa suomeen jossa lapset istuvst melkeenpä hiljaa ruokapöydässä ja syövät kaiken. Ruokailun jälkeen on ulkoilua joka kesti siihen asti että työpäiväni päättyy.

Kuva luokkahuoneesta ↓



Kulttuuri erot tulee myös hyvin esille toiminnassa. Askarteluja tehdessä lapsille usein annetaan jokin tehtävä, mutta usein toteutus tapa on vapaa. Esim. Tehtävänä oli maalata pahvilaatikko niin ettei valkosta väriä näy. Kaikki värit oli käytössä, sai käyttää pensselijä, sormia tai vaikka koko kämmentä maalus välineenä. Sai piirtää kuvia tai maalata mitä lystää. Suomessa usein on paljon tarkemmin määritelty mitä tehdään ja milla tehdään. Lapsilla oli essut päällä, mutta sotkua oli joka paikassa, mutta se ei kettän häirinnyt. Suomessa taas saattaa kohdata lapsia jotka pelkää sotkua tai likaa. Lapset saavat ilmaista itseään enemmän ja eri tavoin. 

Myös aktiviteetit on vapaampia. Liikunnassa puolet ajassa lapset saavat päättää mitä tekevät jumppasalissa, kunhan kukaan ei loukka. Leikki aikana ei lapsille anneta yhtä lelua tai leikkiä millä he saavat sen aamupäivän leikkiä, vaan saavat itse valita ja vaihtaa leikkiä miten tykkäävät. Kun pitää siivota kaikki siivoavat kaikkien leluja. Heidän leikki "huone" on todella mahtava. Normaalien pehmolelujen ja palapelien lisäksi heillä on eri ammattien leikkipisteet. 

Kuvia liikuntasalista ja leikkipisteistä ↓










Lapset ovat myös paljon itsenäisempiä. Mikäli lapsen pitää päästä vessaan, hän tulee kysymään lupaa päästä vessaan ja menee yksinään oltiin sitten sisällä tai ulkona. Suomessa usein tulee hoitaja mukaan ja mennään yhdessä. Leirillä oltaessa lapset laitettiin nukkumaan ja kun kaikki oli nukahtanut hoitajat menivät viereiseen huoneeseen viettämään iltaa. Jos lapsella oli jokin hätä tai asiaa hän tuli itse hoitajalle sanomaan. Suomessa lapsen jäädessä hetkeksi yksin usein joko tekee jotakin kiellettyä tai hättäntyy kun ei ole aikuista lähellä. Saattaa olla että lapsia Suomessa vahditaan liiankin paljon. Totta kai täälläki vessa reissulla saattoi jotan kiellettyä, mutta harvoin. Huonopuoli on isot ryhmäkoot. Yhdellä hoitajalla on helposti 20-25 lasta yhdessä ryhmässä. Tunnit on aika kaaottisia. Yli puolet ajasta menee lasten hiljentämiseen. Suomesn päiväkodissa on omat hyvät puolet ja täällä omat. 

Kieltämättä haastetta toi työharjoittelussa kieli, nimittäin lapset eivät ymmärtäneet minua ja minä en lapsia, kuitenkin esim. käsillä näyttäminen tai kuvilla ohjaus osoittautui lopuksi ihan hyödyllliseksi ja kommunikaatio helpottui. Espanjalainen koulu verrattuna suomeen on myös aika vapaata esim. jos suomessa paistaa ensimmäinen kevät aurinko kaikilla on hatut päässä ja vesikulhoja on ympäri pihaa, kun taas Espanjalaisessa koulussa lapset mennä viilettävät ilman hattuja ja juoksevat 2h pihalla 27 asteessa ja ottavat 3krt päivässä vesihuikan.Pääsin myös mukaan teatteriin, lasten kanssa joka oli kieltämättä mielenkiintoinen niin minulle kuin lapsille, minä en ymmärätnyt yhtään mitään ja lapset olivat haltioissaan keijusta ja live-musiikista, Sissi pääsi lasten kanssa leirikouluun ja hän tuli kotiin väsyneenä, mutta kokemuksena leirikoulu oli unohtumaton ja todella kiva retki. Molemmilla on vielä 1 työpäivää jäljellä, kuitenkin itseä alkaa jo jännittämään suomeen paluu, onhan perhettä ja kavereita järjettömän kova ikävä. Pian nähdään!
- Salla

P. S. Linkki koulun nettisivuille :) http://www.esliceu.com/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

The first week

Working in a hospital

Kotia Kohti